Kurkistuksia eri tieteenalojen maailmaan ja oppimisen riemua – tätä kaikkea saa kokea lasten ja nuorten yliopiston JYUniorien kerhoissa ja leireillä. Vauhdikkaista riennoista tarttuu helposti mukaan myös uusia kavereita.

Kello kilisee, ja parikymmentä lasta kerääntyy penkeille istumaan. Ollaan Jyväskylän yliopiston näyttelykeskuksessa Soihdussa. Alkamassa on sukellus paikalliseen kulttuurihistoriaan. Aikamatkalle lähtijät saavat sovittaa ylleen harmaata liiviä tai ruudullista mekkoa – vaatteita, joissa ennen vanhaan opiskeltiin.

”Tänään tutustumme siihen, minkälaista koulussa oli 150 vuotta sitten, kertoo yksi ohjaajista”, Hennamari Huikko.

Vanhan ajan tunnelmaan virittäydytään leikkimällä rikkinäistä puhelinta. Suomen kansakoulun isän Uno Cygnaeuksen nimi muuttuu kuiskuttelijoiden korvissa joksikin koiraa muistuttavaksi, mutta alkuperäinenkin henkilö tulee lopulta tutuksi: Cygnaeus omisti museon vitriinissä komeilevan matkalaukun ja oli kiinnostunut tieteestä.

”Hän perusti tänne koulun, jossa opiskellaan opettajaksi”, Huikko kertoo.

Tiedelauantai pääsee vauhtiin, kun lapset ryhtyvät opettelemaan viime vuosisadan tärkeitä taitoja. Vohvelikankaalle voi kirjailla oman taideteoksen ja kaunokirjoitusta kokeilla rihvelitaululla. Alkujännityskin haihtuu nopeasti. 8-vuotias Anna Sayers ja 7-vuotias Juni Parkkonen lähtevät kiertämään rasteja yhdessä, vaikka ovat tavanneet vasta hetki sitten.

Filosofiakerhoja, ohjelmointia ja sanataidetta

Aikamatkalla-työpaja on osa JYUniorit lasten ja nuorten yliopistoa, joka aloitti toimintansa vuonna 2014.

Ohjaajat Miia Tuominen ja Aino Taskinen (takarivissä) sekä Hennamari Huikko ja Divine Penesumbu johdattivat lapsia entisaikojen koulumaailmaan ja paikallishistorian pyörteisiin.

Tavoitteena on tuoda tiede kaikkien ulottuville ja innostaa lapsia uuden oppimiseen leikin kautta.

Kevään 2023 ohjelmaan kuuluu muun muassa näyttelykeskus Soihdussa järjestettäviä kieli- ja filosofiakerhoja sekä lasten tiedelauantai-tapahtumia, jotka ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Tulevana kesänä lasten leireillä puolestaan ohjelmassa on liikuntaa, tanssi-, sana- ja kuvataidetta, animaatiota, sarjakuvapiirustusta, historiaa ja kulttuuria, ohjelmointia ja robotiikkaa sekä luonnon tutkimista. Ilmoittautuminen kesäleireille alkaa 8. maaliskuuta.

”Lähdetään avoimin mielin katsomaan, mistä lapset innostuvat. Koetetaan tuoda esiin jokaisen omia vahvuuksia”, sanoo Jyväskylän kesäyliopiston koulutussuunnittelija Kristiina Niemi-Kaija.

Jyväskylän kesäyliopisto pyörittää JYUniorit-toimintaa yhdessä Keski-Suomen LUMA-keskuksen ja Jyväskylän yliopiston tiedemuseon kanssa. Tasokkaat sisällöt takaa se, että ohjaajina toimii yliopistoyhteisön väkeä eri laitoksilta: tutkijoita ja erityisesti opiskelijoita, joilla riittää intoa kehittää toimintaa. Tämä näkyy myös palautteissa.

”Ohjaajia kiitellään todella paljon siitä, että he huomioivat yksilöllisesti kaikki lapset.”

Oppimisen iloa ja eväitä koulutielle

Mutta miksi tieteen maailmaa kannattaa tehdä lapselle tutuksi jo varhain? Tiedekasvatuksen tuella lapsi oppii ongelmanratkaisua ja saa käsityksen siitä, miten tieto syntyy. Nämä taidot auttavat pärjäämään yhteiskunnassa, tiivistää Jyväskylän yliopiston tiedemuseossa työskentelevä suunnittelija Jonna Timonen blogikirjoituksessaan.

Kristiina Niemi-Kaijan mukaan JYUniorien kerhoissa ja leireillä ei kuitenkaan suoriteta ryppyotsaisesti, vaan tärkeintä on oppimisen ilo. Sen takaa ennakkoluuloton ja luova asenne, joka lapsilta löytyy luonnostaan.

”Lapsethan ovat todella hyviä pikku tutkijoita”, hän muistuttaa.

Jotkut osallistujat esittävät niin oivaltavia kysymyksiä, että ohjaajatkaan eivät osaa vastata niihin. Yksikin tähtitieteilijä joutuikin taannoin toteamaan, että hän jatkaa aiheen pohtimista vielä itsekseen, Niemi-Kaija muistelee.

Tilaisuuksia tutustua uusiin kavereihin

Aikamatkalla-työpajoissa tunnelma kohoaa nopeasti. Yhdessä ihmetellään, eikö tabletteja tosiaankaan ollut entisaikojen koulussa ja keitä ovat hieman pelottavan näköiset herra ja rouva Fröbel näyttelykeskus Soihdun kuvissa. Lopuksi on aika pohtia, mikä tiedelauantain ohjelmanumeroista oli mukavin.

”Ehkä virkkaus, koska se on chilliä”, tuumaa 5.-luokkalainen Eero Hokkanen.

Anna Sayersin mielestä kaikki rastit olivat hauskoja ja yksi asia selvästi erityisen kiva.

”Uusi kaveri”, Sayers sanoo ja viittaa Juni Parkkoseen.

Niemi-Kaija kertoo, että tällaiset kokemukset ilahduttavat myös järjestäjiä. Kerhoista ja leireiltä lapset voivat löytää samoista asioista kiinnostuneita tovereita ja saada muutenkin eväitä tulevaisuutta varten.

”Vaikka tiedelauantaitkin ovat vain yksittäisiä tapahtumia, ne antavat rohkeutta lähteä kokeilemaan jotain uutta.”

 

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.