Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijat pääsivät sukeltamaan työelämän syvään päätyyn perehtyessään Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työntekijöiden rekrytointiin. Ensimmäistä kertaa järjestetty yhteistyö oli hyödyllinen ja opettavainen kaikille: opiskelijat pääsivät ratkomaan oikean asiakkaan todellista haastetta, ja sairaanhoitopiiri otti selvityksessä nousseita keinoja heti käyttöön työnantajamarkkinointiinsa.
Sairaanhoitajien ja muun hoitohenkilökunnan riittävyys on tuttu huoli valtakunnallisissa uutisotsikoissa. Koronavuosi on vaikuttanut tilanteeseen entisestään, mutta asia ei ole uusi. Myös Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä työntekijöiden saatavuuden kanssa on painiskeltu jo pidempään.
”Meilläkin on ollut haasteita erityisesti psykiatrian lääkäreiden rekrytoinnissa. Sairaanhoitajien osalta tilanne on ollut tähän asti hyvä, mutta se on vuoden aikana muuttunut, joten tilannetta ja sen taustoja on syytä hahmottaa”, kertoo KSSHP:n rekrytointipäällikkö Päivi Anttila.
Tehtävänä selvittää rekrytoinnin nykytila
Aihe oli siis varsin ajankohtainen, kun Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun rekrytointikurssilaiset tarttuivat haasteeseen. Johtamisen syventävien opintojen kurssi järjestettiin ensimmäistä kertaa mallilla, jossa opiskelijat tekivät yhteistyötä oikean asiakasorganisaation kanssa.
Tavoite oli tehdä kattava nykytilan katsaus KSSHP:n psykiatrian erikoistuvien lääkäreiden sekä yleisesti sairaanhoitajien rekrytoinnista. Tutkimustietoa, haastatteluja ja muuta selvitystyötä sisältävän auditoinnin pohjalta opiskelijat muodostivat konkreettisia kehitysehdotuksia kahden casen tarpeisiin.
Tehtävä ei ollut helppo, mutta Anttilan mukaan opiskelijat pääsivät siihen kiinni hämmästyttävän hyvin.
”Alkubriiffauksen jälkeen ryhmät työskentelivät hyvin itsenäisesti. Meillä oli todella hyvä fiilis, sillä opiskelijat pystyvät sen sukupolven nuorina katsomaan tilanteita työnhakijan näkökulmasta ja samastumaan aiheeseen. He myös paneutuivat tehtävään niin intensiivisesti, että työstä tuli paljon kattavampi ja syvällisempi, kuin mihin olisimme omalla ajankäytöllä pystyneet”, Anttila kehuu.
Oikea asiakas motivoi opiskelijoita
Rekrytointikurssin vetäjän, johtamisen apulaisprofessorin Monika von Bonsdorffin mukaan uudella tavalla järjestetty kurssi osoittautui merkitykselliseksi kaikille osapuolille.
”Opiskelijoille on innostavampaa työskennellä aidon kuin keksityn asiakkaan ja tehtävän kanssa. Työelämäkontaktit ja –näytöt ovat tärkeitä valmistumisen kynnyksellä oleville opiskelijoille. He suoriutuivat hyvin tehtävissään”, von Bonsdorff toteaa.
Johtamisen maisterivaiheen opiskelijat Tiina Salmirinne ja Hanna Olsson osallistuivat rekrytoinnin kurssille aiheen kiinnostavuuden ja käytännönläheisyyden innoittamina.
”Työskentely oli todella opettavaista ja motivoivaa, koska kohdeorganisaation haaste, osaajapula psykiatrian vastuualueella, oli jopa kansainvälisesti tunnistettu”, Olsson kertoo.
”Kurssityöksi tehtävä oli laaja ja näimme ryhmänä paljon vaivaa sen eteen. Työmäärä kuitenkin palkittiin onnistuneen lopputuloksen myötä!” Salmirinne jatkaa.
Kehitysehdotuksia heti käytäntöön
Päivi Anttilan mukaan toiveena oli saada mahdollisimman käytännönläheisiä ideoita näkyvyyteen, markkinointiin ja sitä kautta työntekijöiden saatavuuteen. Niitä myös saatiin, niin somenäkyvyyteen kuin oppilaitosyhteistyöhön ja virtuaalisten ”messustandien” järjestämiseenkin. Moni asia on jo viety käytännön tasolle.
”Otamme nyt esimerkiksi käyttöön lähtöhaastattelut psykiatrian kesäkandeille. Heidän pestinsä päättyessä kysymme siis, miten meni ja mitä voisimme tehdä paremmin? Tulisitko takaisin ja jos et, miksi? Tällaista käytäntöä meillä ei vielä aiemmin ole ollut”, Anttila kertoo.
Kokemus yhteistyöstä kauppakorkean opiskelijoiden kanssa oli niin onnistunut, että Anttila pitää sen jatkoa täysin mahdollisena ja toivottavana.
”Aiheita meillä riittää sata ja yksi. Jos tilaisuus tulee, niin ehdottomasti kannatan tällaista työelämän ja opiskelujen yhdistämistä jatkossakin. Yhteistyömuotona tämä on yrityksille tai organisaatioille aivan mainio!”
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.