Euroopan unionin rakennerahaston rahoittama KoKemus-konsortio parantaa simulaatioiden hyödyntämistä ammatillisessa ja aikuiskoulutuksessa. Tavoitteena on Keski-Suomen osaamistalouden vahvistaminen yhdistämällä oppimisen asiantuntijat ja yritysten osaajat.

– Oppimisen ymmärtäminen vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja laitosrajojen unohtamista, hankkeen johtaja, dosentti Mikko Vesisenaho Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksesta tiivistää. Hanketta toteuttavat yliopistolla OKL:n lisäksi myös kasvatustieteiden laitos ja aivotutkimuskeskus. Yhteistyötä tukee lisäksi vahva IT-osaaminen. Hankkeen kesto on 2,5 vuotta ja budjetti 600 000 euroa.

KoKemus-konsortio tukee innovaatioita oppilaitoksissa ja yrityksissä. Osaajaverkosto rakentuu pääasiassa lennonopetuksen, kuljetus- ja metsäalan sekä kuntoutuksen aloille. Hankkeen osatoteuttajat ovat Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto (POKE) ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK). Mukana on laajasti alueen yrityksiä ja oppilaitoksia.

Hankkeen tutkijat jalkautuvat kumppaneiden arkipäivän tilanteisiin. Toimintaympäristöjen simulaattoreita ja opetustilanteita tarkastellaan fysiologisten mittausten ja videointien avulla. Yhdessä kokeillaan uusia opetus- ja ohjaustapoja sekä mietitään ratkaisuja käytännön ongelmiin.

– Innovaatioita ja ideoita työstetään ja jaetaan workshop-muotoisissa tapaamisissa ja seminaareissa. Avoimesti jaettavilla tuloksilla on laajempia vaikutuksia, joita voidaan hyödyntää myös muilla koulutusaloilla, projektipäällikkö Minna Silvennoinen kertoo.

Lähestymistapa vaatii hankekumppaneilta rohkeutta ja avoimuutta tehdä asioita uudella tavalla, mihin EU:n EAKR-rahoitusmuoto tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden.

Aiemmin osaaminen on ollut ripoteltuna eri paikoissa, ja kehittämistyötä on tehty pääosin kunkin organisaation sisällä. Tästä johtuen toimijoiden tietotaidoista tai simulaation hyödyntämisen käytännöistä ei ole saatu täyttä alueellista hyötyä. Hankkeen keskeinen tavoite onkin tuoda simulaatiokoulutusta hyödyntävät ja suunnittelevat henkilöt sekä aikuiskoulutuksen osaajat aiempaa tiiviimmin yhteen. Samalla rakentuu entistä parempia koulutusprosesseja ja uutta liiketoimintapotentiaalia.

Yliopiston lehtori Anita Malinen ja aivotutkimuskeskuksen johtaja Tiina Parviainen kertovat hankkeen taustoista ja siitä millaista on työskennellä monitieteisessä tutkimustiimissä, katso video https://m3.jyu.fi/jyumv/ohjelmat/kptk/hankkeet/oppimisen-sykkeet/video1

Kuvassa: POKE:n kouluttajat Matti Puttonen (takana) ja Tomi Rahkonen esittelevät simulaattorilla tapahtuvaa metsäkoneenkuljettajien koulutusta POKE:n Saarijärven kampuksella.

Lisätietoa: https://www.jyu.fi/kokemus

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.