Kielikasvatuksen kokemukset ja monikielisyys ovat asioita, jotka kiinnostavat paitsi opiskelijoita myös koulujen ja varhaiskasvatuksen opettajia. Iki-hankkeen Tuhansin kielin, moninaisin keinoin -seminaari kokosi Ruusupuiston aulan portaikon täyteen kiinnostunutta kieliväkeä 3.12.
– Järjestämme vuosittain kaksi seminaaria, joihin pyrimme saamaan mukaan mahdollisimman laajan osallistujajoukon. Erityisen ilahduttavaa oli, että myös koulujen opettajia oli runsaasti mukana, vaikka tilaisuus oli päiväsaikaan, Iki:n projektitutkija Tea Kangasvieri kertoo.

Lotta-Kaisa Ylisiurua (vas.) ja Sanna Ahola esittelivät kieliopetus-posteriaan.
Joulukuun tilaisuudessa omista kokemuksistaan monikielisissä kouluissa kertoivat hankkeen yhteistyökumppanit Jane Driver ja Virginia Alfaro Peterboroughista sekä Jenny Ek Pietarsaaresta. Iki on yhteistyössä laajasti paitsi Jyväskylän yliopiston sisällä myös Åbo Akademin ja Turun yliopiston Rauman kampuksen kanssa.
Seminaarin osana opiskelijat esittelivät postereitaan. Kielitietoisuutta ja monikielisyyttä tukevan pedagogiikan opettajankoulutuksen (KIMO) kurssitöinä tehdyt julisteet kiinnostivat osallistujia ja samalla niiden tekijät saivat myönteistä palautetta värikylläisistä töistään.
IKI eli Innovatiivisen kielikasvatuksen kartta ja kompassi on OKM:n rahoittama kärkihanke, jonka tarkoituksena on kartoittaa, jakaa, kehittää ja laajentaa varhaiskasvattajien sekä opettajien käytänteitä kielikasvatuksessa. Kolmivuotinen hanke päättyy vuonna 2021.
Hankkeen tutkijat ovat kiinnostuneet laajasti kielikasvatuksesta. Iki vastaa kipeään tarpeeseen vahvistaa kielikasvatuksellista toimintakulttuuria sekä vakiinnuttaa pedagogisia innovaatioita ja toimivia käytänteitä koulujen sekä päiväkotien arkeen.
Hanke luo opettajien, varhaiskasvattajien, opettajaopiskelijoiden ja opettajankouluttajien verkostoa, jossa voidaan jakaa ja kehittää ideoita ja käytänteitä. Opettajien ja varhaiskasvattajien avuksi on teon alla työkaluaja, joiden avulla he voivat helpottaa ja suunnata omaa tekemistään.
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.