Kaupunkifestivaali Jyväskylän kesä toi heinäkuussa tuhatpäin yleisöä Seminaarinmäelle ja ympäri kaupunkia nauttimaan monipuolisista kulttuurielämyksistä.

Päärakennuksen juhlasalissa avajaispäivänä 4.7. järjestetyn seminaarin avauspuheenvuorossa rehtori Keijo Hämäläinen iloitsi perinteikkään, monitaiteisen kulttuurifestivaalin paluusta syntysijoilleen, Jyväskylän yliopiston kampukselle.

Rehtori Keijo Hämäläinen lausui avaussanat Jyväskylän kesän seminaarissa 4.7.2018

Kenties ikimuistoisin Jyväskylän kesään liittyvä kulttuuriskandaali koettiin 1966, kun M.A. Numminen ja Rauli Somerjoki esittivät yliopiston päärakennuksen takana olevalla aukiolla lauluja Sukupuolielämän tietokirjasta. Se oli järjestäjille liikaa: konsertti keskeytettiin ja festivaalin johtaja, professori Päivö Oksala katkaisi esiintymispaikalta sähköt. Numminen piti mielettömänä, että ”määrätynlaatuista tieteellisissä kirjoissa olevaa tekstiä ei saa esittää julkisesti”.

– Hän lienee ollut yksi tieteen julkistamisen edelläkävijöistä, Hämäläinen pohti ja vakuutteli, että tällä kertaa ainakaan rehtori ei tule katkaisemaan sähköjä.

Pekka Vahvanen, Juhana Vartiainen, Seija Ilmakunnas ja Aki Kangasharju Jyväskylän kesän seminaarissa

Itse seminaarissa käytiin keskustelua Suomen talouspolitiikan sunnasta Pekka Vahvasen johdolla. Alustuspuheenvuorossa Juhana Vartiainen pohdiskeli, miksi Suomen talouspoliittiset päättäjät nukkuivat liian pitkään, tai pikemminkin: miksi Suomella on pysyvä jetlag suhteessa siihen, millaista talouspolitiikkaa nykyisessä taloustilanteessa tarvitaan? Alustusta kommentoivat palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas ja Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju.

M.A. Numminen

Maanantaina 9.7. oli vuorossa ARTMAN-show, jossa M.A. Numminen esitti 2000-luvun rockrunottaan. Arttu Seppänen alias DJ This Charming Man säesti esitystä elektronisella ja luovan perkussiivisella koneistolla, johon kuului muun muassa samplereita, syntetisaattoreita, trumpetti ja kourallinen kolikoita. Tieteellisiä lauluja kuuntelemaan tulleet saivat tyytyä yhteen kappaleeseen 52 vuoden takaisen kohukeikan ohjelmistosta.

Arttu Seppänen

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.