Kevään eduskuntavaaleissa kansanedustajan valtakirjan sai kolme nuorta Jyväskylän yliopiston kasvattia: Joonas Könttä (kesk.), Bella Forsgrén (vihr.) ja Janne Heikkinen (kok.). Kävin tapaamassa kolmikkoa, kun työtä eduskunnassa oli takana reilu kuukausi.
Istahdimme keltaiseen saliin keskustelemaan Jyväskylän yliopiston merkityksestä heidän elämässään ja tulevassa työssä. Tarkoituksenamme on tuottaa aiheesta video. Keskustelussa sivutaan myös yliopiston uutta strategiaa, visiota ja missiota. Nuorten kansanedustajien mielipiteet ovat napakoita ja perusteltuja, joten aineksia verkkoartikkeliin syntyy helposti.
Yliopistolle keväällä hyväksytty strategia ”Osaava ja hyvinvoiva ihminen” herättää jo otsikkotasolla mieleyhtymiä yliopiston linjaukseen työpaikkaliikunnassa. Yliopiston henkilökunta voi käyttää kaksi tuntia työajasta viikossa liikuntaan. – Kun panostaa itseensä tunnin, saa kaksi takaisin. Tämä on esimerkillä johtamista, näytetään mitä se hyvinvointi on, Joonas Könttä sanoo.
Kaikki kolme ovat panneet merkille millaista kasvukipuilua opiskeluaika saattaa osalle opiskelijoista olla. Mielenterveysongelmat ja henkinen pahoinvointi ovat lisääntyneet nuorten keskuudessa. Tätä korostaa erityisesti Janne Heikkinen:
”Koen, että on tärkeää, että yliopisto ottaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keskeiseksi asiaksi.”
Jyväskylän yliopiston on uusi visio ”Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista tiedeyliopistoista sekä osaamisen ja kestävän yhteiskunnan uudistaja”, saa aikaan hyväksyvää nyökyttelyä. – Kunnianhimoiset tavoitteet, Heikkinen toteaa. – Niin pitääkin olla, Könttä komppaa.
Pysähdymme hetkeksi kestävän yhteiskunnan käsitteen äärelle. Bella Forsgrén kertoo lähestyvänsä kestävän yhteiskunnan käsitettä sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden kautta. – Katson tätä yhteiskuntatieteilijänä ja näen nämä asiat rakenteiden kautta. Eri lähtökohdista tulevien ihmisten pitäisi pystyä kokemaan olevansa yhtä tärkeitä yhteiskunnan jäseniä. Tästä on samaa mieltä myös Janne Heikkinen: – Jokaisen meistä tulisi pystyä tuntemaan, että omien tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista. Tässä asiassa luotan kuitenkin yksilöön, en niinkään järjestelmään, Heikkinen lisää.
– Osallisuuden tunteen säilyttäminen on todella merkittävää. Samoin kun ekologinen kestävyys eli asioiden katsominen pitkällä aikajänteellä. Toivon pitkäjänteisyyttä tulevaisuuden päätöksentekoon, pikavoittojen tavoittelu on nykyään harmittavan yleistä, Forsgrén jatkaa. Könttä on samalla linjalla:
”Yhteiskunta tulee jättää paremassa kunnossa seuraavalle sukupolvelle, se tekee sitä kestävän.”
Keskustelun edetessä aika ajoin mainitaan sana ”sivistys”. Jyväskylän yliopiston missio on olla vaikuttava sivistysyliopisto. En malta olla kysymättä, mitä sivistys tuoreille kansanedustajille tarkoittaa.
Joonas Könttä korostaa, että sivistys on ollut aina ollut hänen aatemaailmansa keskeinen kulmakivi. – Olen malliesimerkki siitä, mitä sivistyksen kautta voidaan saavuttaa. Lähtökohdista huolimatta voi kouluttautua maisteriksi saakka ja päästä kansanedustajan tehtävään, mikä on hienommista tehtävistä mitä kansalaisena voi saada. Luonnollisesti olen hyvilläni, että uuden hallituksen tiede- ja kulttuuriministeri on keskustasta, hän lisää.
Janne Heikkinen näkee sivistyksen oman ymmärryksen lisäämisen kautta. – Yliopistossa oli siisteintä hämmästyttävän laaja opintotarjonta, jonka kautta pääsi lisäämään sivistystään aiheista, joista ei edes tiennyt olevansa kiinnostunut, Heikkinen naurahtaa.
Bella Forsgrénin mielestä sivistyksen arvostus on koko yhteiskunnan arvopohjan ydin. Kysymys on esimerkiksi siitä, kuka pääsee kouluun, onko kaikilla oikeus päästä saman tiedon piiriin ja millaiset kirjastot meillä on?
” Sivistys on uuden etsimistä. Yliopistoilla on suuri rooli uuden tiedon luomisessa. Jos yhteiskunta ei muista sivistyksen merkitystä, se unohtaa oman merkityksensä.”
Heli Mäki, alumnikoordinaattori
Vierailu on osa yliopiston alumnitoimintaa, jossa alumnikoordinaattori käy vierailemassa alumnien työpaikoilla.
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.