Mitä olisivatkaan suomalaiset talviriemut ilman hiihtoa ja hiihtokilpailuja? Suomalaiset ovat kautta historian kulkeneet suksilla ja ottaneet toisistaan mittaa ladulla.

Suomalainen ja suksi on ikivanha pari. Jo neljännen esikristillisen vuosituhannen lopulta lähtien kalliopiirroksissa on nähtävissä hiihtäjän kuvia. Sana suksi on noin 4000 vuotta vanha.  Myös kansalliseepoksesta Kalevalasta löytyy useita runoja, joissa kerrotaan hiihtämisestä. Lemminkäisen kiivasta lähtöä hirvenhiihtoon kuvataan näin: ”Tuli suihki suksiloista, savu sauvojen nenistä”.

Kilpahiihdolla on niin ikään pitkät perinteet. Varsinaisen suomalaisen hiihtokilpailutoiminnan alkuna pidetään Tyrnävän kilpahiihtäjäisiä vuonna 1879. Kymmenen vuotta myöhemmin käynnistettiin Oulussa meren jäällä hiihdettävät jäähiihdot, joista muodostui pitkäksi aikaa Suomen merkittävin vuosittainen hiihtotapahtuma. Se on lajissaan maailman vanhin, sillä tapahtumaa järjestetään edelleen.

Vaikka hiihtotaito kuului pitkään erottamattomana osana suomalaiseen elämänmuotoon, 1800-luvun edetessä suksista alkoi tulla monin paikoin katoavaa kansanperinnettä. Nykyaikaistuvassa Suomessa ei enää hiihtotaitoa tarvittu osana elannon hankintaa.

Hiihtämisen katoamisen suomalaisesta kulttuurista pysäytti sen nostaminen tärkeäksi osaksi kansakoulujen liikuntaopetusta.  Jyväskylän opettajaseminaarissa oli omaksuttu ajattelu, jonka mukaan monipuolinen liikunta lisää ihmisen hyvinvointia ja liikunnasta tuli tärkeä osa seminaarin kasvatusta ja opetusta. Tulevien opettajien kautta tämä levisi valtakunnalliseksi ajatteluksi. Siitä lähtien hiihto on pysynyt suosittuna lajina ja nykyisin hiihtoa harrastaa lähes 70 prosenttia suomalaisista.

Jyväskylän seminaarissa pidettiin talvisin luokkienvälisiä hiihtokilpailuja. Kuvassa oleva ryhmä kuvautti itsensä oikein valokuvaamossa voittonsa kunniaksi 10.maaliskuuta 1920.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *