Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun henkilöstöjohtamisen professori Anna-Maija Lämsä on vastuullisen johtamisen tutkimuksen pioneeri, joka on jäämässä pian eläkkeelle. Tutkimusta ja kirjoittamista hän ei aio lopettaa.
Vuosi 2021 oli Anna-Maija Lämsälle viimeinen kokonainen päivätyössään kauppakorkeakoululla ja tiedekunnan koulutuksesta vastaavana varadekaanina. Vuotta on mahdoton summata puhumatta koronasta.
Professori on kiitollinen koko henkilökunnalle siitä, kuinka opetus on poikkeusoloissa hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla.
”Edellisen kevään yhden yön digiloikan jälkeen etäyhteyksiä ja ”vimpaimia” osataan nyt jo teknisesti käyttää. Seuraava askel voisi olla digipedagogiikan kehittämisessä”, hän pohtii.
Lämsä pitää tärkeänä saavutuksena myös koulutuksen kehittämisryhmän pitkäjänteistä ja tuloksellista työtä.
”Esimerkiksi jatkuvan oppimisen edistäminen tiiviissä yhteistyössä Avoimen yliopiston kanssa on mainitsemisen arvoinen asia. Avoimen väylän kautta kauppakorkeakoulun tutkinto-opiskelijaksi tulleet ovat menestyneet opinnoissa erittäin hyvin”.
Niin ikään merkittävänä asiana Lämsä mainitsee saamansa henkilökohtaisen tunnustuksen. Työelämän tutkimusyhdistys myönsi hänelle loppuvuodesta valtakunnallisen Hyvä työ! -palkinnon, joka lämmitti vuosien varrella useasti palkitun professorin mieltä erityisen paljon.
Tutkimus veti puoleensa
Pian emerita professoriksi siirtyvä Lämsä oli jo aikuinen tullessaan töihin Jyväskylän yliopistoon. Sitä ennen hän oli luonut uraa opettajana ja konsulttina, ja oli isossa roolissa tuomassa ammattikorkeakoulua Suomeen.

Emeritaksi siirtyvällä Anna-Maija Lämsä jatkaa julkaisutoimintaa, oppikirjankin aihe on jo mielessä.
Tie toi Jyväskylään 90-luvun pahimpien lamavuosien ja korkeimpien työttömyyslukujen aikaan. Tuttavan vinkistä Lämsä tuli hakeneeksi yliopistolla avoinna ollutta yliassistentin sijaisuutta. Hakemus ehti faksiin tuntia ennen hakuajan päättymistä, minkä jälkeen asiasta ei kuulunut mitään pariin kuukauteen. Lopulta paikka kuitenkin aukeni, ja työsopimuksia on sen jälkeen tullut useilla eri titteleillä.
Yliopistossa Anna-Maija Lämsä tunsi olevansa oikeassa paikassa. Pitkän tauon jälkeen hän pääsi kiinni myös tutkimuksen maailmaan.
”Kirjoittaminen on minulle luontainen ja rakas asia – ajattelen kirjoittamalla, voisi sanoa.”
”Olin aivan onnessani, kun sain tehdä ensin lisensiaatin työn ja sitten artikkeleja ja väitöskirjan. Tutkimus todella veti puoleensa ja omat vahvuuteni tulivat parhaiten esiin yliopistolla. Täällä on sopivasti vapautta, mutta myös turvalliset raamit”, Lämsä kertoo.
Aikaa kestäviä aiheita ja uusia avauksia
Anna-Maija Lämsä olisi voinut päätyä tutkimaan myös yrittäjyyttä, mutta valitsi kuitenkin johtajuuden, ja siihen aikaan harvinaisen etiikan teeman väitöskirjansa aiheeksi.
”Tutkimusaiheeni on aina lähtenyt omasta kiinnostuksesta ja uskosta aiheen tärkeyteen. Vastuullisuutta ja eettisyyttä ei vielä urani alkuvaiheessa mielletty kuuluvaksi johtamiseen tai liike-elämään, mutta tältä osin maailma on onneksi muuttunut.”
Sittemmin aiheet, kuten vastuullinen johtaminen, naisjohtajuus ja eettinen johtaminen, ovat osoittautuneet aikaa kestäviksi. Vuodesta toiseen aiheet kiinnostavat myös mediaa, ja Lämsä vastaakin säännöllisesti haastattelu- ja kommenttipyyntöihin.
Mutta uusiakin näkökulmia löytyy.
”Itseäni kiinnostaa tällä hetkellä se, miten johtajuuteen ja henkilöstöön liittyviä asioita tulkitaan erilaisissa kulttuurisissa yhteyksissä. Monet teoriat tulevat anglosaksisista maista, mutta toisenlaisessa kontekstissa ne saattavat näyttäytyä aivan erilaisina. Tässä on paljon ajankohtaisia kysymyksiä, jotka liittyvät työpaikkojen kansainvälisyyteen ja etniseen moninaisuuteen”.
Lämsän tapauksessa edessä häämöttävät eläkepäivät eivät siis tarkoita kerrasta tyhjeneviä päiviä – päinvastoin.
”Pari väitöskirjan ohjausta vien loppuun, jotta saan kaksikymmentä täyteen. Julkaisutoimintaa aion jatkaa, ja yksi oppikirjan aihe on jo mielessä”, Lämsä kertoo.
”Tulen myös jatkamaan vapaaehtoistyötä, jota olen tähänkin saakka tehnyt turvapaikanhakijoiden kanssa. Lisäksi minua on pyydetty mukaan naisverkostoihin ja kansainvälinen yliopistovierailu on myös vaihtoehto. Kalenteri ei tosiaan tyhjene, mutta nyt voin enemmän valita, millä sen täytän!”
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.