Vuoden ensimmäisessä alumniwebinaarissa käsiteltiin USA:n 46. presidenttiin Joe Bideniin kohdistuvia odotuksia. Lyhyen katsauksen teemaan antoivat eri näkökulmista alumnit Jani Kokko, Arja Paananen ja Henna Virkkunen. Aihe kiinnosti alumniyhteisöä ja kuulijoita kertyi webinaariin ennätysmäärä.
Jani Kokko kertoi osuudessaan Bidenin USA:n sisäpolitiikkaan liittyvistä haasteista ja kansakunnan jakaantumisesta. Hän muistutti, ettei kyse oli pelkästään jakaantumisesta demokraatteihin ja rebublikaaneihin, vaan pienempiin ryhmiin, joiden maailmankuvat ovat täysin eriytyneet toisistaan. Kokon mukaan avaimet näiden siilojen purkamiseen löytyvät koronaviruksen vastaisesta taistelusta sekä talouden ja työllisyyden vahvistamisesta. Ne ovat ongelmia, jotka koskettavat aivan kaikkia. Tilanne on Bidenin kannalta haastava, muttei mahdoton.
Erikoistoimittaja Arja Paananen kertoi venäläisen median uutisoinnista Bidenista. Yleisesti ottaen Biden ei ole saanut erikoisen paljon uutistilaa ja luonnollisesti Trump olisi ollut Venäjälle toivotumpi vaihtoehto USA:n johtajana. Paananen kertoi, että Venäjällä toimintatavat ovat menneet jo pidemmän aikaa neuvostoaikaiseen suuntaan ja piti Bidenin pitkää kokemusta ulkopolitiikasta hyvänä asiana, sillä kylmän sodan aikaiset toimintatavat eivät tule hänelle yllätyksenä. Myös oppositiojohtaja Alexei Navalnyn paluu Venäjälle on yhdistetty Bideniin ja saanut aikaan erilaisia teorioita.
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen osallistui Brysselistä käsin webinaariin ja valaisi Euroopan unionin näkökulmasta Bideniin kohdistuneita odotuksia. Päällimmäisenä oli tietysti ilo siitä, että Biden liittänyt Yhdysvallat takaisin Pariisin ilmastosopimukseen, Maailman terveysjärjestö WHO:n jäseneksi ja mukaan rokoteohjelmaan. Kiperiä asia toisaalta tulee olemaan mm. Kiina-kysymys, jossa Biden tulee tahtomaan EU:n yhteiseen rintamaan. Keskustelua käytiin myös Euroopan puolustusjärjestemästä ja sen rahoittamisesta. Kaikkineen Euroopalle Bidenin presidenttikausi on hengähdystauko ja merkitsee vakauden lisääntymistä kansainvälisiin suhteisiin.
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.