JYUnity

Sananvapautta käsitelleessä alumniwebinaarissa nousi esiin puheenvuoroja  vaientamisen kulttuurista.  Terhi Pirilä-Porvali nousi otsikoihin puolustettuaan journalistista oikeuttaan julkaista koronakaranteenia koskeva uutinen paikallislehdessä – painostuksesta huolimatta. Kai Ekholm kysyi, kuka tukee tieteentekijän mahdollisuutta tutkitun tiedon puolustajana. Maija Mänttäri-van der Kuip pohti sosiaalialan työntekijöiden moraalisen ahdistuksen syitä ja siitä ammennettavaa näkemystä alan epäkohtien parantamiseen.

Jyväskylän yliopiston alumnin, Ilmajoki-lehden entisen päätoimittajan, Terhi Pirilä-Porvalin saama Vuoden journalistinen teko -palkinto ei ole läpihuutojuttu. Palkinnon vastaanottamista edelsi tapahtumaketju, joka nostaa päivänvaloon sanavapauden yllättävän haurauden – ja siihen kohdistuvat arkipäiväiset ja aluksi vaatimattomilta tuntuvat uhat myös Suomessa.

”Ulkomaalaiset kollegani ovat olleet hyvin yllättyneitä, kun ovat kuulleet, millaisten asioiden kanssa täällä on painittu.”

Medialiittoon kuuluvassa Ilmajoki-lehdessä päätoimittajana ollut Terhi Pirilä-Porvali halusi uutisoida kaupunginvaltuutetusta, joka ei noudattanut omaehtoista koronakaranteenia Espanjan-matkan jälkeen ja rikkoi siten sekä paikallisia että valtakunnallisia ohjeita. Tuolloin, pandemian alkuvaiheessa ja Espanjan ollessa Euroopan pahimpia korona-alueita, oli tärkeää kertoa, miksi valtuuston kokouksesta poistui kesken valtuutettuja ja riskiryhmäläisiä. Entistä tärkeämmäksi uutisen julkaiseminen kävi sen myötä, kun Pirilä-Porvalia painostettiin vaikenemaan asiasta.

Kiistanalainen uutinen julkaistiin. Lehden ilmestymistä seuraavana päivänä Pirilä-Porvali lomautettiin. Riippumaton, sananvapautta kunnioittava ja ikäviäkin asioita esiin nostava uutistoimittamisen eetos joutui koetukselle. Pirilä-Porvali irtisanoutui lomautuksensa jälkeen.

Tällä hetkellä Ylellä verkkotuottajana toimiva Terhi kertoi, että eniten hän pettyi tahoihin, joiden olisi kuulunut antaa päätoimittajalle työrauha ja tukea tätä työssään.

Kiistalla on ollut seurauksia. Ilmajoki-lehden tilauksia peruttiin. Asiaa käsiteltiin valtakunnallisten sanomalehtien pääkirjoituksissa. Julkisen sanan neuvosto otti asiaan kantaa. Medialiitto (ent. Sanomalehtien liitto) selvitti kyselynsä avulla, että vaikuttamisyritykset ovat tavallisia – etenkin pienissä sanomalehdissä ja naistoimittajia kohtaan. Tampereen yliopiston tutkimus taustoitti keinoja, joilla toimittajiin yritetään vaikuttaa.

”Suomella on erinomainen maine sanavapauden suhteen. Siitä on pidettävä jatkuvasti huolta. Itsesensuuriin ei saa alistua, sillä toimittajien sananvapaus on tärkeää koko suomalaiselle yhteiskunnalle.”

Tutkijan sananvapaus

Kai Ekholmin pitkä ja monin eri tavoin palkittu ura sekä opetustyöt eri yliopistoissa, työskentely tieteellisissä kirjastoissa ja Kansalliskirjastossa sekä väitöskirjatutkimus ovat kaikki askaroineet akateemisen sananvapauden parissa.

Esa Väliverrosen ja Kai Ekholmin Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus -kirja palkittiin tänä vuonna vuoden tiedekirjana. Tiellä sananvapauteen -hanke sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Ekholm on lisäksi saanut Suomen PENin sananvapauspalkinnon ja IFLA:n ansiomitalin.

Yhteiskunnallisen keskustelun ilmapiirin kiristyminen ja poliittinen polarisaatio on tehnyt tutkimustiedon kyseenalaistamisesta muodikasta. Toimittajien tavoin myös tutkijat ovat joutuneet uhkailun ja vainon kohteeksi varsinkin sosiaalisessa mediassa, myös Suomessa.

”Kuinka työnantajat, yliopistot, puolustavat tutkijoidensa sananvapautta?”

Historian kulussa sananvapaus on ollut eliitin käsissä; kansa on käyttänyt sellaista oikeutta ja vapautta, mikä sille on jäljelle jäänyt. -Se selittää osin nettikeskustelujen räjähdysmäistä kasvua, Ekholm kiteytti ja kysyi samalla, voiko poliitikkoja tai oikeuslaitosta uhata tai painostaa sosiaalisella medialla. Hän pohti, lukeutuuko yliopisto sananvapauden eliittiin vai laskeutuuko sekin some-kulttuurin pariin.

Tieteellä on oma traditionsa valvottavanaan. -Vallan vaihtuessa saatetaan yrittää putsata pöytä ja aloittaa alusta, jolloin yliopisto ja journalistit ovat ”kevyttä kamaa”. Tästä viimeisin esimerkki löytyy Turkista. -Edes tieteellä ei ole abstraktia ja rikkomatonta sananvapautta, vaan se on sidoksissa ympärillä oleviin muuttujiin, esimerkiksi julkaisijaan ja rahoittajaan. Siksi arkiset teot määrittelevät sanavapauden reunat. Se ei ole automaatti, vaan vaatii jatkuvaa dialogia, Ekholm tähdensi.

Tutkijat joutuvat laittamaan itsensä likoon, kun heihin yritetään vaikuttaa esimerkiksi maalittamalla. Ekholm kysyi, kuka puolustaa tutkittua tietoa argumentointinsa perustana käyttävää tutkijaa, sillä yliopisto työnantajana ei siihen pysty ja laki tulee tueksi armottoman hitaasti.

”Esimerkiksi Twitterissä moni asia on painokas, kun se on irrotettu kontekstistaan. Tiede on erityisen vaikea laji, kun konteksti puuttuu ja ihmisen ajattelu toimii binäärisesti akselilla oikea ja väärä.”

-Juuri nyt mitataan, millainen maa Suomi on, Ekholm pohti. -Meneekö vihapuhe sananvapauden piikkiin? Tiede edellyttää monipuolista perustelua, mutta nykyisin keskustelu on huudahtelua, arkiriitelyä ja sananvapauden taakse piiloutuvaa vihapuhetta. -Yksittäiset kellokkaat eivät ole suurin uhka, vaan algoritmien suoma mahdollisuus masinoida isoja kampanjoita. Se toimii kellokkaille apuna, kun he käyttävät alustoja taitavasti hyväkseen. Kun he ovat jo vauhdissa, tiede vetää vasta kenkiä jalkaansa.

”Liian usein sananvapaus on yksilölaji, silloin yksittäinen taistelija uupuu.”

Sosiaalityön eettinen kuormitus

Tutkijatohtori ja Jyväskylän yliopiston alumni Maija Mänttäri-van der Kuip vetää tutkimushanketta lastensuojelun työntekijöiden eettisistä toimintamahdollisuuksista ja työhyvinvoinnista sekä niiden välisistä suhteista. Jo palkitussa väitöskirjassaan Mänttäri-van der Kuip käsitteli samaa aihepiiriä: sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia ja työn mahdollisuuksia tiukoissa talousoloissa. Kuinka tämä liittyy sananvapauteen?

-Ihmisten hyvinvointia parantavissa töissä on paljon eettistä kuormitusta ja moraalista ahdinkoa, van der Kuip kertoi.

”Usein ammattilainen tietää tavan, jolla pitäisi ja haluaisi työskennellä, muttei syystä tai toisesta voi niin toimia.”

Moraalinen ahdinko kertoo ihmisen eettisestä herkkyydestä, joka on tärkeä ominaisuus sosiaalialan työssä. Tämä ahdinko kertoo työntekijän moraalista. Ammattilainen kokee kuormitusta ja pääsee sitä kautta jäljille siitä, mitä yhteiskunnassa pitäisi muuttaa, voi nostaa asiat esiin ja haastaa ne. Sosiaalialan eettinen ja lainsäädännöllinen velvollisuus on, että puutteista tulee ilmoittaa, jos asiakasturvallisuus on vaarassa.

Maassamme on kuitenkin vallinnut hiljaisuuden kulttuuri. Vasta viime vuosina tätä on pyritty nostamaan esiin. Vaikeneminen kytkeytyy osittain salassapitovelvollisuuteen. Osittain kyse on painostuksen tai pelon alle taipumisesta.

”Esimerkiksi netissä saatetaan mainita nimeltä sosiaalityöntekijöitä ja mustamaalata heitä.”

Historia tuntee sosiaalialalla paljon hiljaisuutta ja vaientamista: salassapitovelvollisuus, sosiaalialan työntekijän epäselvät puheoikeudet, maalitus ja kiire ovat syitä, joiden vuoksi moni ulostulo jää tekemättä. Tutkimuksen kautta tiedetään, että sosiaalityössä olevien sananvapautta on myös pyritty rajoittamaan: työnantajaorganisaatiot, sosiaaliset rangaistukset ja irtisanomisella pelottelu saavat ammattilaiset valitsemaan hiljaisuuden.

Tärkein kysymys yliopistojen kannalta lienee, miten koulutamme tulevia ammattilaisia. Koulutuksessa opiskellaan tutkimaan maailmaa kriittisesti, mutta miten havainnot pääsisivät päivänvaloon ja julkiseen käsittelyyn, van der Kuip pohti.

”Tarvitsemme päteviä ammattilaisia, jotka tunnistavat eettisiä ongelmia ja  kykynevät vastustamaan vaientamista.”