Jyväskylän yliopiston, Semman ja Kyrö Distillery Companyn yhteistyössä järjestämä uniikki alumni-illallinen katettiin Musiikkitaloon Helsinkiin 28.9. Illallinen huipensi kuuden kuukauden projektin arvoisellaan tavalla – elämyksellisenä iltana alumneille ja yliopiston ystäville.
Musiikkitalon ravintolatila tarjosi hienot puitteet illalliselle. Pöydät oli kauniisti katetut ja jokaisesta yksityiskohdasta oli huolehdittu. Tila täyttyi nopeasti mukavasta puheensorinasta.
Ilta alkoi rehtorin tervehdyksellä, jonka jälkeen Semman keittiöpäällikkö Jari Kovanen ja Kyrön toimitusjohtaja Miika Lipiäinen esittelivät menun pääperiaatteet. Lipiäinen on myös itsekin JYU:n alumni ja puhui lämpimästi myös yliopiston merkityksestä hänen uralleen.
Yhteensä viisi ruokalajia sisältänyt menu oli suunniteltu Kyrön tuotteiden pohjalta. Niin ruokien kuin juomien herkät maut hemmottelivat alumnien makuhermoja. Annokset ja juomat keräsivät osallistujilta ihastelua yhdessä ja erikseen.
”Ruokien makujen yhdistäminen Kyrön juomiin oli minusta originaali idea, eikä tosiaan siihen menuun kaivannut viinejä tai oluita.” – Kaisa Savolainen⠀
⠀
Menu nojasi hyvin vahvasti kotimaisuuteen ja siinä oli hyödynnetty satokauden parhaita aineksia. Jokainen ruoka-annos sai seurakseen Kyrön tuoteperheestä juoman, jotka myös esiteltiin erikseen.
Kovasen ja Lipiäisen kertomuksista punoutui illalliselle hieno tarina, josta ei puuttunut yllätyksiä. Illallisen keskivaiheessa pöytään kannettiin ruukut, joihin kaadettiin kuumaa vettä. Ruukuista levisi kesäkukkasten tuoksu, joka levittyi pöytiin kevyen usvan lailla.
Kuulimme myös, kuinka leipä (joka kohosi ennen paistamista pöydissä) oli tehty 45 vuotta vanhasta taikinan juuresta. Kylkiäiseksi lämmin leipä sai savustetun voin. Miika opetti meille ”käsitislauksen”, jonka avulla kaivoimme ruisviskijuuresta sen sydämen, eli puhtaan rukiin aromin.
Ilta päättyi rehtori Keijo Hämäläisen päätöspuheeseen sekä mukavaan jutusteluun ja tuttujen tapaamiseen Kyrön baarissa. Ilta oli todella onnistunut ja uusia illallisia jäätiin kilvan odottamaan.
Tilaa JYUnity-lehti
Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.