Valtava suosio: yli 12 000 yksittäistä kävijää Jyväskylän yliopiston UNESCO-professoreiden ja CCE-Finlandin maailmanlaajuisessa verkkokonferenssissa koulutuksesta covid-19-kriisin aikana.

Jyväskylän yliopiston UNESCO-professorien ja Council for Creative Education Finlandin (luovan koulutuksen neuvosto, CCE Finland) järjestämän maailmanlaajuisen verkkokonferenssin aiheena olivat luovat ja innovatiiviset koulutuksen haasteet maailmanlaajuisen covid-19-kriisin keskellä. Tapahtuman tavoitteena oli viettää YK:n maailman luovuuden ja innovoinnin päivää 21. huhtikuuta 2020. Verkkokonferenssi houkutteli 12 220 kävijää yli 60 maasta viideltä mantereelta.

Reaaliaikaisesti suoratoistettu verkkokonferenssi lähetettiin erilaisten sosiaalisen median alustojen, kuten YouTuben, Facebookin, LinkedInin ja CCE:n verkkosivujen, kautta samanaikaisesti ympäri maailmaa. Tämä johti yli 12 000 uniikkiin alustavierailuun 64 maasta.

– Olen erittäin iloinen, että kollegani löysivät tämän innovatiivisen tavan järjestää maailmanlaajuinen konferenssi aikana, jolloin koko maailma on käytännössä suljettu. Positiivinen palaute rohkaisee meitä kehittämään digitaalisen konferenssin konseptia edelleen, sanoo UNESCOn digitaalisten palvelualustojen professori Pekka Neittaanmäki.

– Tiedon välittäminen verkossa toimii erittäin hyvin tämän tyyppisissä konferensseissa. Ei vain tällaisissa poikkeustilanteissa vaan myös tulevaisuudessa. Voimme säästää aikaa ja resursseja järjestämällä kokouksia tällä tavalla. Se mahdollistaa rajoittamattoman määrän osallistujia sekä osallistumisen henkilöille, joilla ei olisi mahdollisuutta osallistua, jos olisimme järjestäneet konferenssin perinteisellä tavalla, kuvailee UNESCOn lukutaidon edistämisen professori Heikki Lyytinen.

Seuraako koronaa koulujen renessanssi?

Pääpuhujat UNESCO-professorit Pekka Neittaanmäki ja Heikki Lyytinen aloittivat konferenssin puheilla koulutusinnovaatioista, joilla on avainasema kriittisinä aikoina, kuten covid-19-kriisin aikana. Konferenssi toi yhteen useita kansainvälisesti tunnettuja tutkijoita ja koulutusinnovaatioiden asiantuntijoita sekä Suomesta että muualta maailmasta.

– Saimme merkittäviä kontribuutioita myös verkkokonferenssin aikana. Maailman tunnetuin matemaattisen virologian asiantuntija Reidun Twarock esitteli virusten rakenteen ja hänen tiiminsä havaintojen vaikutuksen jokapäiväiseen koulutukseen ja taiteisiin. Meillä oli puhujina opettajia alueilta, joihin pandemia on vaikuttanut vakavimmin, kuten Luisa Lenta Italiasta ja etäopetuksen asiantuntija Zhao Yuqian, joka työskentelee lasten kanssa epidemian keskustassa Hubein maakunnassa, Kiinassa. Lisäksi koulutuksen luovuuden tutkijat, professori Pamela Burnard Cambridgen yliopistosta Iso-Britanniasta ja Dr. Anne Harris RMIT:stä Australian Melbournessa edistivät tapahtumaa merkittävästi, koordinointiryhmän jäsen, koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkija Kristóf Fenyvesi kertoo.

Osallistujat Itävallasta, Virosta, Suomesta, Unkarista, Israelista, Italiasta, Japanista, Romaniasta, Taiwanista ja Yhdysvalloista keskustelivat esimerkiksi etäopiskelun haasteista, STEAM-koulutuksen luovasta ja innovatiivisesta potentiaalista sekä terveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen liittyvistä kysymyksistä kriisin aikana.

Konferenssin lopussa professori Jim Friedman, maailman luovuuden ja innovaatioviikon päällikkö, välitti viestin, miten on kriittisen tärkeää löytää innovatiivisia tapoja tavoittaa toisemme eri maissa covid-19 aikana.

– Alun perin konferenssi oli tarkoitus järjestää Jyväskylässä monipäiväisenä tapahtumana. Kun covid-19-pandemiasta tuli maailmanlaajuinen kriisi, meidän oli keksittävä ratkaisu, jonka avulla voimme välttää tapahtuman peruuttamisen. Onneksi CCE:llä oli tekniset järjestelmät, joiden avulla pystyimme muuttamaan nopeasti suunnitelmiamme ja ilmoittamaan osallistujille siirtymisestä verkkopohjaiseen konferenssiin. Fyysistä tilaisuutta ei ole peruttu vaan sitä lykättiin ja verkkokonferenssi oli loistava ensiaskel tulevalle tapahtumalle. Tällä hetkellä tapahtuma on tarkoitus järjestää marraskuussa, koordinaatioryhmän jäsen Matti Savonen Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnasta kertoo.

– Verkkokonferenssin saavuttama suosio ylitti kaikki odotukset. Valtava määrä livestriimin vierailijoita oli erittäin rohkaisevaa. Heti konferenssin jälkeen päivän koko katselu- ja toistoaika oli noussut 2 160 tuntiin! Tämä osoittaa kouluttajien voimaantumisen ja kiinnostuksen, näinä kriittisinä päivinä ehkä enemmän kuin koskaan, kuvailivat Shirin ja Heramb Kulkarni sekä Bora Nam CCE:n koordinaatioryhmästä.

– Italialainen renessanssi tuli mustan surman jälkimainingeissa. On mielenkiintoista, kuinka paljon luovaa räjähdystä syntyy pandemioiden aikana. Meidän on uudistettava kaikki kouluympäristöt luovuuden ja innovoinnin rohkaisemiseksi, tunnistamiseksi ja arvostamiseksi, muistutti LUX BLOX -koulutusinnovaatioyrityksen johtaja Michael Acerra paneelikeskusteluissa.

Koko konferenssimateriaali löytyy konferenssin verkkosivulta.

YK:n maailman luovuuden ja innovoinnin päivä.

Tilaa tuoreimmat JYUNITY-jutut näppärästi sähköpostiisi. Voit tarvittaessa peruuttaa tilauksesi koska tahansa.